Uskaltauduimme mukaan matalan kynnyksen tapahtumaan lyhimmälle matkalle, sillä olemme ennemminkin fiilistelijöitä kuin tosipyöräilijöitä. Maastoajotaidoissakin on paljon vielä opeteltavaa.
Varusteet reppuun
Leiri- ja pyöräilykamppeet, mitä muuta? Ohjelmassa oli majoittuminen puolijoukkueteltoissa ja saunomista leiriolosuhteissa, joten mukaan pakattiin makuupussit ja -alustat, taskulamput sekä pyyhe ja uikkarit. Lisäksi reppuun tuli vaihtovaatteet, lämmintä iltaa varten, hammasharja ja pesuaineet kuten niin usein muutenkin. Pyöräilyvaatteita otettiin mukaan myös kosteampaa ja/tai viileämpää keliä ajatellen, kun säästä ei aina ole täyttä varmuutta. Kengät, kypärät ja pyöräilyhanskat huolehdittiin mukaan, samoin työkalut, paikkasarja, ensiaputarvikkeita, vesipullot ja naposteltavaa.
Villisian rentoudella
Päätimme ottaa menomatkan Ruovedelle rennosti. Matkan varrelle osui leipomo kahvipaikaksi, huoltoasema lounaspaikaksi sekä kansallispuiston läheisyydessä strutsi- ja villisikafarmi. Alkuun oli ajatus hieman pyöräillä etukäteen tai käydä Helvetinkolulla, mutta ei sitten maltettu eikä oikein jaksettukaan.
Leiri pystyyn
Kansallispuiston alueella sijaitseva Haukanhieta oli tukikohtamme. Parkkipaikalta oli lyhyt ajomatka leiripaikalle. Haukanhieta on hieno. Tilaa riittää isommallekin joukolle.
Pystytimme illan mittaan puolijoukkueteltat majapaikoiksi. Ilta oli hieno sekä sään että kokemusten puolesta. Yö oli lämmin nukkua ja telttojen kaminat pitivät kosteuden loitolla. Järjestelyjen tasosta kertoo sekin, että kipinämikot olivat "talon" puolesta.
Ja sitten ajamaan
Aamupalan jälkeen lähtöpaikalle kertyi arviolta 70-80 maastopyöräilijää. Fatbikejakin oli.
Pitkän matkan ajajat lähtivät ensin, me hitaat lyhyen matkan hyvänmielen pyöräilijät viimeisinä. Alkumatka oli metsäpolkua ja melko teknistä, joten tottumattomalle oli tekemistä. Moni haasteellinen kohta meni hienosti kun vain uskalsi. Poluilla ajaessa tarvitaan a) hyvää kuntoa b) rohkeutta vauhdin pitämiseen. Välillä on viisautta tunkata (taluttaa), jos ei jaksa tai uskalla. Onneksi ryhmänvetäjämme Panu oli kärsivällinen ja hyvä tsemppaaja. Panu myös auttoi velipoikaa kantamalla pyörän porrasosuuksien nousuissa.
Poluilta ja pitkospuilta selvittyämme alkoi metsätie ja myöhemmin myös tavallinen soratie. Ajaminen tuntui rankan osuuden jälkeen mukavalta ja helpolta. Reittimme varrelle osui yksi eväspiste, josta saimme tankattua vettä ja energiaa loppumatkaan.
Saunaan!
Teki hyvää päästä tynnyrisaunaan ajopäivän päätteeksi. Huippulämpimän kesän jäljiltä uimavesi oli vielä kohtuullisen lämmintä, vaikka oltiinkin jo syyskuun puolella.
